Kannanotto: Ylen tekstiuutisten rajoittaminen kaventaa sananvapautta ja ohjaa lukijat valemedian pariin

18.12.2020

SKP:n Turun piirijärjestö vastustaa jyrkästi hallituksen esitystä Ylen verkkosisältöjen rajoittamiseksi.

Esitys sai alkunsa EU:n lainsäädännön oletuksesta, että julkisen vallan yleisradiotoiminta haittaa kaupallisen median kilpailua. Kansainväliset tutkimukset eivät anna minkäänlaista tukea tällaisille oletuksille. Kilpailun edistämispyrkimyksistä tuskin on edes kyse, kun tapauksen taustalla on kaupallisen median etujärjestö Medialiitto, joka edustaa erityisesti hiljalleen monopolisoituvia media-alan suuryhtiöitä.

SKP:n Turun piirijärjestö vaatii, että kansalaisten oikeus tiedonsaantiin huomioidaan ja turvataan. Yle-lain muuttaminen vaarantaa kummatkin. Yleisradiolla on tärkeä sivistystehtävä, jota ei saa laiminlyödä.

Kaupallisuus ei takaa uutisoinnin puolueettomuutta mitenkään. Päinvastoin: siinä missä Yle on demokraattisessa ohjauksessa ja toteuttaa sille annettuja sivistystä ja tasa-arvoa edistäviä tehtäviä, kaupallinen media on vastuussa osakkeenomistajilleen, eikä sillä ole minkäänlaisia velvoitteita huomioida vähemmistöjä. Jokaisella lehdellä ja uutissivustolla on oma linjansa, joka ei ole irrallaan politiikasta, ja esimerkiksi Helsingin Sanomilla on omia tavoitteitaan Suomen tulevaisuuden ohjaamiseksi.

Tekstiuutisten rajoittamisen myötä palvelun laatu heikkenisi merkittävästi. Tekstiuutisten lukijat eivät ole sama yleisö kuin uutisvideoiden katsojat, ja osalle lukijoita videoiden katselu ei ole mielekäs vaihtoehto kuulovamman tai muiden rajoitteiden johdosta. Jos jatkossa tekstiuutiset rajautuisivat Ylellä tiedotteisiin ja vähemmistöasioihin, kyseessä ei olisi enää mitenkään tasapainoinen ja kattava uutislähde.

Kaikki eivät myöskään voi maksaa uutisista. Maksuttomat laadukkaat suomalaiset uutislähteet vähenisivät merkittävästi Ylen tekstiuutisten rajautuessa pois, ja osa lukijoista voi jättäytyä äärioikeiston valikoiman uutisvirran ja tarkoitushakuisten huuhaasivustojen varaan. Lopputuloksena on sananvapauden kaventuminen.

Yleisradion asema tiedonvälityksen monimuotoisuuden takaajana on turvattava!