|
Alustus 93 vuotta luokkasodasta: "Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa" - Suomen työväenluokan vastarinnan historiaa ja nykypäivää-keskustelutilaisuudessa T-talolla Turussa
Muutaman vuoden päästä kansalaissodasta–sisällissodasta–luokkasodasta on 100 vuotta.
Ikäisiltäni ihmisiltä saattaa helposti kuulla kysymyksen, onko sodan muistamisessa mitään järkeä. Itsekin olen sitä jopa miettinyt. Tuleeko jossain kohtaa vaihe, jolloin koko tämä tapahtuma voitaisiin siirtää pölyttymään historiaan kuten vaikka nuijasota tai Suomen sota?
Mutta aiheesta on tullut esiin uutta tietoa vielä viime vuosiin asti. Kun lisäksi ottaa huomioon, miten aihe jakaa kirjoittajia nykyäänkin tai se koetaan joskus hankalaksi, voi todeta, että toistaiseksi ei aihetta ainakaan pysty toteamaan loppuunkäsitellyksi.
Edelleen on elossa ihmisiä, joiden suvussa kulkee sotakokemuksia vuosisadan alusta ja ne herättävät ajatuksia uusissa sukupolvissa. Toisaalta on edelleen olemassa paljon hyvin monenlaisia tapoja kirjoittaa historiaa. Näkyvillä on edelleen paljon sellaistakin, joka unohtaa tietyt valikoidut osat siitä mitä siinä sodassa tapahtui.
Valikoiva ja sankarimyyttinen historiankäsityshän oli vallitsevaa toisen maailmansodan loppuun asti ja väistyi hitaasti. Ehkäpä se aika vaikuttaa vielä.
Viime vuosina on nostettu esiin taas jonkinlaista talvisodan henki -sankaruusajattelua. Sen vaikutus tuottaa ristiriidatonta kuvaa muistakin itsenäisen Suomen käymistä sodista.
Kansalaissota näyttäytyy voittona Venäjää vastaan, aivan kuin kyseessä ei olisikaan ollut sisällissota. Sankarillinen talvisota taas näyttäytyy pitkänä ja merkittävänä ajanjaksona verrattuna "mitättömään" jatkosotaan (joka kesti useampia vuosia). Talvisota "voitettiin", jatkosodan lopputuloksella ei ole mitään merkitystä.
***
Kun internetistä etsii kannanottoja aiheesta, tulee vastaan tuoreitakin blogikirjoituksia, joissa glorifioidaan sisällissotaa vapaussotana. Provosoivimmissa tällaisissa teksteissä vaaditaan vasemmistolaisilta jälkeenpäin jonkinlaista anteeksipyyntöä sotimisesta, tai vähintäänkin katumusta, jonkinlaisen virheen tunnustusta.
Mutta mikä sitten on pahin punaisten rikos nykyoikeistolaisten silmissä? Se on, mielenkiintoista kyllä, jotain, jota ei ikinä tapahtunut.
Se on vaihtoehtoinen historia: "Jos punaiset olisivat voittaneet sodan, niin Neuvostoliitto olisi teoriassa saattanut miehittää Suomen."
Samanlaisia asetelmia voisi tietenkin rakentaa muidenkin sotien kohdalla eri suunnista. Esimerkiksi "Jos Suomi ja Saksa olisivat miehittäneet Neuvostoliiton" tulee mieleen.
Joka tapauksessa tämä tapa käsitellä historiaa on vähän erikoinen. Vaaditaanko muissa maissa, että sisällissodan hävinneen osapuolen (aatteellisen perillisen) pitäisi pyytää anteeksi myöhemmin sillä perusteella, että jos "he" olisivat voittaneet, joku ulkovalta olisi saattanut miehittää maan? Ei tule mieleen vastaavia tapauksia.
Sen sijaan kun ajattelee yhteiskunnallisia olosuhteita heti sodan jälkeen, voisi miettiä toisella tapaa tätä virheentunnistusta taikka kollektiivista uudelleenarviointia.
Kun ajattelee, että sodan jälkeen keskitysleireillä todella kuoli ainakin toistakymmentätuhatta, olosuhteet olivat erittäin epädemokraattiset ja sananvapautta ei pitkään juuri ollut - ja että, kumma kyllä, Suomi demokratisoitui merkittävästi hävittyään sodan Neuvostoliittoa vastaan, tuntuu kummalliselta, että koko "vapautta" edelleen voidaan ihannoida sodan lopputuloksena.
Vasemmistolaisten käsitys sisällissodasta ei ole samalla tavoin sotasankaruutta painottava. Se korostaa enemmänkin, että sota ei koskaan ole ihannoitavaa, vaan sisällissodankin taustalla olivat tietyt yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka kärjistyivät "luokkasodaksi".
***
Erityistä moraalista paniikkia kansalaissodan aikaan herätti se, että naiset osallistuivat sotimiseen ja saattoivat pitää housuja. Punainen puoli, väitetyt kommunistidiktatuurin esitaistelijat, valitsivat komppanioidenkin päälliköt demokraattisesti.
Jälkeenpäin kulttuuri ja suomalainen maailmankuva on kokenut monia murroksia suvaitsevampaan, maallistuneempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan, ja punaisten tavoitteita on toteutettu eduskunnassa.
Aiemmin mainitulle vaihtoehtohistorialle vastapainoksi voisi keksiä vaikkapa seuraavan ajatusleikin: Jos suuria määriä punaisia ja valkoisia aikamatkustaisi yhtäkkiä nykypäivään vuoden 1918 taisteluista, kumman puolen yhteiskunnallisia tavoitteita nykysuomalaiset kannattaisivat enemmän?
|